Monet hemmottelevat itseään säännöllisellä hieronnalla, sillä se laukaisee kehon jännityksiä ja jättää hyvän olon pitkäksi aikaa. Säännöllinen hieronta tukee terveyden ja toimintakyvyn säilyttämistä. Myös mieltä voi “hieroa”, ja vaikutukset ovat vähintään yhtä merkittävät. Hypnoottisessa rentoutuksessa terapeutti ohjaa sinut ensin fyysiseen ja sitten henkiseen rentoutuksen tilaan, jonka aikana voidaan myös antaa jälkihypnoottisia suggestioita, jotka tukevat itsellesi asettamia tavoitteita.

Hypnoottinen rentoutus purkaa stressiä ja herkistää sekä kehontunnetta että sisäistä havaitsemista. Se tasapainottaa mielen ja vapauttaa luovuuden, jota meissä jokaisessa on enemmän kuin uskommekaan, sillä arkielämän haasteet ovat usein ikään kuin ahdistaneet sen nurkkaan, jossa se liikehtii levottomana löytämättä oikeanlaista itseilmaisua.

Hypnoottinen rentoutus on parhaimmillaan, kun se tehdään säännöllisesti – mutta yksikin kerta antaa ison ilon. Voimme myös harjoitella itsesuggestiomenetelmiä, joita voi käyttää itse kotona tai vaikka kesken työpäivän. Paitsi että niiden avulla pääsee nauttimaan aktiivisen rentoutuksen eduista koska tahansa, ne myös vahvistavat transsiosaamista, josta on hyötyä moneen tilanteeseen.

Hypnoottinen rentoutus on myös hyvä lahja kenelle tahansa: opiskelijalle, työn tai perhe-elämän raskauttamalle, vanhukselle, tai itsellesi. Jokainen meistä ansaitsee mielenrauhan ja harmonian. Mutta varo: rentoutus on niin miellyttävää, että siitä voi tulla tapa.

 

 

%d bloggers like this: